ARCturus

Kuun pinta näyttää Maasta katsottuna epätasaiselta. Siinä voi erottaa tummia ja vaaleita alueita. Ihmiset ovat mielikuvituksessaan mieltäneet tummat alueet maapallon merien kaltaisiksi ja vaaleat mantereiksi. Erittäin kirkkaat alueet ovat puolestaan aina olleet vuoria, kuten ne todellisuudessa ovatkin. Kuun jaksollisesti vaihtuvat valoisat kasvot ovat aina kiehtoneet ihmisiä salaperäisyytensä ja romanttisuutensa vuoksi. Kuva on kaukoputken läpi otettu harrastelijaotos (kuva IH, Finland)

Tavoite: Tutustua Kuun pinnan muotoihin ja oppia tuntemaan eri alueiden ja huomattavien kohteiden nimiä.

Tutkimuksia: Kuu on meitä lähinnä oleva taivaankappale. Keskietäisyys Maasta on noin 384 000 km. Kuuta on helppo havainnoida. Jopa paljain silmin voi erottaa tummia ja vaaleita alueita sekä ympäristöään selvästi kirkkaampia kohtia. Ihmiset ovat yrittäneet löytää selitystä näille alueille ja mieltäneet ne tuttujen maapallon alueiden mukaan. Tummia alueita on kuviteltu meriksi, vaaleita tasangoiksi ja kirkkaita kohtia vuoriksi. Todellisuudessa Kuussa ei ole nestemäisiä alueita, vaan tummina näkyvät alueet ovat suuria törmäyskraattereita, joihin on sisäosista noussut sulaa kiviainesta. Nämä alueet heijastavat Auringon valoa eri tavalla kuin korkeammalla olevat tasangot.

Kuussa on todella vuoria ja ne näkyvät kirkkaina alueina. Erikoisimpia kohteita kuunpinnalla ovat kiikarilla ja kaukoputkella erottuvat kraatterit. Ne ovat syntyneet meteoriittien törmätessä Kuun pintaan. Näistä törmäyksistä muovautunut Kuun pinta on säilyttänyt hyvin muotonsa, koska se on yhtenäinen ja kiinteä eikä liikkuvia mannerlaattoja ole. Kova pinta on jauhautunut pieniksi kiviksi ja hiekkapölyksi jatkuvan meteoriittipommituksen takia.

Tutustutaan tarkemmin Kuun pinnan alueisiin. Oppilaiden kanssa kerrataan sitä ennen kuunvaiheet sekä erikoinen  pyörähdysaika, jonka johdosta Maahan näkyy Kuusta aina samat kasvot.

1)  Havainnoidaan oppilaiden kanssa Kuuta luonnossa aluksi paljain silmin. Keskustellaan havainnoista. Pyydetään oppilaita kuvailemaan havaintojaan ja myöhemmin myös piirtämään niitä. Selitetään erisävyisten alueiden näkyminen ja niiden olemus.

2)  Havainnoidaan puolikuuta tai kuunsirppiä kiikareilla ja kaukoputkella. Täydenkuun aikaan Kuu on liian kirkas silmille havaintovälineillä katsottavaksi etenkin pimeän aikaan tai ilman suotimia. Keskustellaan uusista havainnoista eli kraattereista ja vuorista. Oppilaita kehotetaan tarkastelemaan erityisesti terminaattorin aluetta eli pimeän ja valoisan rajakohtaa. Siellä voi erottaa kauniita kraatterien reunojen muodostamia pitsimäisiä kuvioita.

3) * Tutkitaan oppilaiden kanssa kuukarttoja. Oppilaat jaetaan kolmeen tai neljään ryhmään. Kullekin ryhmälle annetaan tehtäväksi etsiä kartoista tunnetuimpia kohteita aihealueestaan, joita ovat meret, vuoret, tasangot ja kraatterit. Tulokset esitellään koko luokalle ja niistä keskustellaan yhdessä.

Tunnetuimpia meriä ovat Mare Tranquillitatis eli Rauhallisuuden meri, Mare Crisium eli Vaarojen meri, Mare Imbrium eli Sateiden meri, Mare Serenitatis eli Kirkkauden meri sekä Oceanus Procellarum eli Myrskyjen valtameri.

Tunnetuimpia vuoria ovat Montes Alpes eli Alpit, Montes Apennines eli Apenniinit, Montes Altai eli Altai-vuoret sekä Montes Caucasus eli Kaukasus-vuoret.

Vähemmän tunnettuja ovat tasankojen nimet, joista monet kuvaavat lahtia väärän tulkinnan vuoksi. Tällaisia ovat muun muassa Sinus Aestuum eli Kuumuuden lahti, Sinus Iridum eli Sateenkaarilahti ja Sinus Medii eli Keskuslahti. Myös Alppilaakso eli Vallis Alpina kuuluu tähän ryhmään.

Neljäs aihealue on kraatterit. Niitä on nimetty lähinnä tiedemiesten mukaan. Tunnetuimpia suomalaisia oman nimikkokraatterin saaneita tiedemiehiä ovat  F.W.A. Argelander, Yrjö Väisälä sekä A.I. Virtanen.

4) * Tutkitaan yhdessä oppilaiden kanssa kuukarttaa. Yritetään löytää lisää mielenkiintoisia kohteita. Ryhmät voivat kilpailla keskenään löydettyjen kohteiden määrästä.  Oppilaat voivat etsiä kirjallisuudesta tai Internetistä lisätietoa löydöistään ja esittää ne luokalle sanoin tai kuvin.

5) * Mielenkiintoinen ja jopa haastava tehtävä oppilaille on kuukartan kokoaminen.  Opettaja etsii sellaisen kuukartan, johon on merkitty pituus- ja leveysasteet sekä tunnetuimpien kohteiden nimet. Kuva suurennetaan ainakin A3-kokoon ja leikataan sitten kahdeksaan erikokoiseen osaan mutta pääosin kahdeksaa ilmansuuntaa noudattaen. Vaikeuttaa voidaan nostaa suurentamalla hieman joitakin osia, joten palojen sovittaminen vaikeutuu. Tehtävä voidaan antaa myös pienryhmille ja ne voivat kilpailla keskenään nopeudessa. Lopuksi kukin ryhmä voi esitellä haluamansa osa-alueen erikoisimmat kohteet.

6) * Yritetään määrittää selvästi näkyvän kraatterin syvyys auringonvalon luoman varjon perusteella. Apuna voidaan käyttää tunnetun vuoren korkeutta ja varjoa.

Menetelmät: Tärkeintä on luonnossa havainnointi. Kuukarttojen tulkinta ja mielikuvien kertominen, nimistöön tutustuminen. Havaintojen piirtäminen.

Materiaalit: Kiikarit, kaukoputki jos mahdollista, kuukarttoja, suotimia, askarteluvälineitä.

Tulosten tarkastelua: Vertaillaan ryhmien kokoamien kuukarttojen ilmettä ja keskustellaan niistä. Vertaillaan myös Kuun kasvoja eri vaiheiden aikaan. Keskustellaan Kuun heilahteluista lähemmäksi ja kauemmaksi Maasta. Miten se voisi näkyä Kuusta tehdyissä havainnoissa?

Vinkkejä: Täydenkuun aikaan voi yrittää suoraa havainnointia kiikarilla tai kaukoputkella käyttämällä itse tummennettuja laseja. Kuun kuvan voi myös heijastaa seinälle tai pahville.

Asiasanoja: Kuu, kuunpinta, kraatteri, terminaattori, Kuun pinnanmuodostus, Kuun meret.